Arkisto: Tammikuu 2006

Kirvelevä tappio

Tiistaina 31. tammikuuta 2006

KCK kohtasi ns. neljän pisteen ottelussa MULKin. Voitolla KCK olisi saanut jalkaa sen oven väliin jonka läpi pääsevät vain pudotuspeleihin menevät joukkueet. Erittäin jännittävän ja tasaisen ottelun jälkeen voitiin todeta KCK:n nelikon pelanneen vaihtelevista heitoista huolimatta kauden parhaan tuloksensa. Mutta samoin teki myös MULK ja tällä kertaa MULKin kauden paras tulos päihitti KCK:n vastaavan. […]

 

Draconis vei pisteet

Torstaina 26. tammikuuta 2006

NKL-legenda kertoo että KCK ei ole koskaan voittanut Draconista. Korjausta tähän tilanteeseen lähti hakemaan neljän (taas) KCK-pelaajan ryhmittymä. Ensimmäinen erä olikin sangen tiukka. Mutta toisessa erässä Draconiksen kartut lensivät jo alkupuoliskolla niin tarkasti että yleisössä alettiin jo laskemaan että monta pistettä miinukselle Draconiksen erätulos pääsee. Loppujen lopuksi kuitenkin Draconiksen viimeiset neljä heittoa olivat kaikki haukia […]

 

Tärkeä voitto

Keskiviikkona 25. tammikuuta 2006

KCK joutui lähtemään otteluun VTTU:ta vastaan taas kovin vähällä miehistöllä. Vaihtomiehiä ei ollut ilmaantunut ottelupaikalle. Vielä kun kyseessä oli tärkeä ns. neljän pisteen ottelu, eikä varsinaisia aloitusheittäjiäkään ollut paikalla, varakapteeni kohautti yleisöä pistämällä aloitusheittäjäksi viimeksi tällä paikalla kaudella 2001 heittäneen Turtiaisen. Yleisö kohahti vielä kovemmin aloitusheiton jälkeen ja samalla VTTU:n selkäranka napsahti poikki. Loput ottelusta […]

 

Pistetili aukesi Super Weekendissä

Sunnuntaina 15. tammikuuta 2006

KCK:lla oli lievää suurempia resurssiongelmia kevätkauden aloittaneessa Super Weekendissä. Erinäisistä syistä johtuen paikalle saatiin vain neljä pelaajaa joten varakapteenilla ei ollut vaikeuksia pelaajien valinnassa. Varmuuden vuoksi vielä jokainen ottelu pelattiin samassa järjestyksessä, Puranen-Uimonen-Turtiainen-Huhtanen.
KCK sai pelata runkosarjan ottelunsa huonommalla kentällä jolla nähtiin monelaisia pomppuja. Päivä alkoi kuitenkin hyvin kun KCK vihdoin avasi kauden pistetilinsä voitettuaan niukasti […]