OTTELURAPORTTI: LSD - PKMM 6.3.2003 Välieräparin ITKK-DRA ratkaisu siirtyi perjantaille, mutta LSD:llä ei ollut aikeita pelata välieräsarjassaan PKMM:ä vastaan kolmea ottelua. Tämän aikeen toteuttamiseksi areenalle oli tilattu Espoosta saakka joukkueen vasuri Kari Ojanen. Ojasta peluutettiin tällä kertaa kakkospaikalla, ja LSD:n aloituksista vastasi Jussi Kuikka. Ennen ottelua LSD:n sisällä keskusteltiin heittojen suunnista, mutta valmennusportaan ohjeistus oli puuttellista. Kuikka löysi ohjeista porsaanreiän ja tuikkasi ensimmäisen karttunsa sektorista ohi. Heti tämän jälkeen ohjeita paikattiin heittojen sivusuunnan osalta ja tulosta alkoi syntyä. Aloitushauki jäi LSD:n erän ainoaksi, ja kaikkien pelaajien heitettyä tasaisesti LSD:n erätulos oli 5. PKMM jolkotteli erän alussa samaa tahtia LSD:n kanssa, mutta Pekka "Pegax" Jäppisen paha kompurointi omissa heitoissaan pudotti PKMM:n erätuloksen 14:ään. Toiseen erään LSD ei tehnyt muutoksia. PKMM vaihtoi odotetusti Jäppisen pois ja muutti hieman heittojärjestystään. Toisessa erässä PKMM:n Ilmari Laakkonen yritti pitää metallimiesten finaalivenettä pinnalla, mutta LSD:n toisen erän aloitus (Kuikka 4+5, Ojanen 3+5) ja viimeistään kolmannet ja neljännet heitot (Kemppainen 4+2, Drocan 2+1) saivat PKMM:n ruuhen hörppäämään pahemman kerran, eikä PKMM:llä ollut tasoittavan vuoronsa jälkeen enää käytännössä mahdollisuuksia voittoon. Erän toinen puolisko oli rauhallista pelailua, ja erä päättyi LSD:lle 5-22. Näin LSD meni vakuuttavasti mutta tyynesti Liigan finaaleihin voitoin 2-0. Finaalisarja on LSD:lle sen historian toinen, edellisen kerran joukkue taisteli TEK-maljasta Penttejä vastaan LSD:n tulokaskaudella vuonna viikset ja takatukka (arkistojen mukaan 1999). Tuleva finaalivastustaja ratkeaa vasta kolmannessa välieräottelussa, koska DRA nappasi päivän toisessa ottelussa voiton ITKK:n peli- ja alkoholitaktiikan petettyä pahemman kerran. LSD - Labra Sober Drunks http://www.kyykka.com/roster/lsd/