OTTELURAPORTTI: ITKK-99 - LSD 46-39 (24-27) 15.11.2001 Viime kauden tapaan ITKK-99 ja LSD kohtasivat kauden avausotteluissaan. Olosuhteet olivat täysin erilaiset kuin vuosi sitten, kurakelin sijaan areena oli lumen peitossa ja kenttä erittäin hyvässä kunnossa. Näin lähes pelkän voiman sijasta pisteet tultaisiin jakamaan myös taidon perusteella. LSD voitti hutunkeiton ja valitsi aloitusvuoron itselleen. Ensimmäisellä jaksolla kauden rookiet Mia Lund ja Samu Uimonen ilmeiseti hieman jännittivät ammattilaisuran ensimmäisiä heittojaan, mutta jo toisilla kartuilla saivat kyykät kyytiä. Sami Mannelin kolmannella paikalla heitti vuosien liigakokemuksella tasaisen vaihtelevasti ja Mikko Drocan nelospaikalta erinomaisen luotettavasti. ITKK-99 otti kuitenkin näyttävillä aloitusheitoillaan sen verran etumatkaa, että erätauolle mentiin ITKK:n johtaessa 24-27. ITKK ei ilmeisesti ollut tyytyväinen ensimmäisen jakson esitykseensä ja vaihtoi pelaajia ja heittojärjestystä niin paljon kuin suinkin. LSD:n ainoa muutos oli vaihtaa aloittajaksi Riku Kemppainen. Vaihto tuntui toimivan, eikä ITKK saanut erän alkuun ensimmäisen erän kaltaista etumatkaa. ITKK:n toista erää vaikeutti erityisesti erän alkupuoliskon jälkeinen konan tilanne: viivalla oli tasaisin noin metrin välein pino pystyssä sekä hajakyykkiä pitkin neliötä. Näiden pinojen tuhoamiseen eivät ITKK:n kartut tänään riittäneet, ja LSD kuroi toisessa erässä ITKK:n kolmen pisteen etumatkan kiinni ja hurautti saman tien seitsemällä pisteellä ohi lopputuloksen ollessa 46-39. LSD:n voiton ehdoton tukipylväs oli toisessakin erässä nelospaikalla häärinyt Mikko Drocan, jonka 36 pisteen suoritus nelospaikalta oli aivan suvereeni. Voiton arvoa nostaa Sami Mannelinin hinku päästä haukitilaston kärkeen. Päivän prosentti 37,5 on kuitenkin kaukana tilaston kärkituloksesta 75%. LSD:n toive on, ettei Mannelin tavoita tai pääse edes lähelle ko. lukemia. LSD iloitsee myös kahden tänään pelanneen rookien suorituksien johdosta. Valinnat ovat osuneet oikeaan, ja kauden edetessä rookie-pelaajista kasvaa kovia ammattilaisia.