OTTELURAPORTTI: LMTVO - LSD 22.1.2004 Illan parhaassa ja jännittävimmässä pelissä kohtasivat Superweekendissä hurjaan vauhtiin lähtenyt vierailija LSD ja sarjan kärkipaikkaa havitteleva kotijoukkue Luolamiesten Työväenopisto. Pelin alkuasetelmat olivat urheilullisesti jännittävät ja lupasivat kiinnostavaa ottelua. LMTVO:lle oli jäänyt LSD:tä kohtaan jotakin hampaankoloon edellis viikonlopun kohtaamisesta ja kirvelevästä 6p:een tappiosta. Pisteet puolestaan olisivat molemmille joukkueille tarpeen sarja-asemien vakiinnuttamiseksi; LSD:lle pudotuspeli- viivan yläpuolella ja LMTVO:lla runkosarjan kärkikaksikossa. Ottelu alkoi hyvin tasaiseen tahtiin, molemmat onnistuivat neljällä ensimmäisella kartulla poistamaan 13 kyykkää ja tarkkuutta tuntui riittävän ensimmäisellä jaksolla molemmin puolin. Ainoa oikea epäonnistuminen sattui LMTVO:n Niemeläiselle joka kykeni pompauttamaan kartun koko kentän yli kauniissa kaaressa. Harmillista että vaikka heitto ei ollut yliastuttu niin sitä ei siltikään mitattu. Toinen jakso vahvisti illuusiota sopupelistä, kun molempien kartut heittopaikoittain tuntuivat ulkoistavan aina saman verran puutavaraa kulkeissaan, ja vieläpä YT:t neuvottelematta. Erätulos 6-6 noudatti illan ensimmäisen ottelun kaavaa (8-8) ja heräsi kyselyjä siitä, ovatko NKL joukkueet sopineet keskenään pelien keinotekoisesta jännityksen tiivistämisestä ja pelaavat tosissaan vain toisen erän. Toiseen erään LMTVO suoritti pari vaihtoa joiden perusteita he eivät ehkä tiedä itsekään ja LSD jatkoi samalla nelikolla. Peli kulku noudatti pääosiltaan ensimmäisellä jaksolla samaa kaavaan ensimmäisen erän kanssa, paitsi että Onni melkein onnistui toisessa heitossaan ja kapteeni Penttinen taas ei onnistunut ensimmäisessään, mikäli tavoitteena oli aikaansaada jotakin. Toisen jakson alkuun kävi LSD:llä paha taktinen moka josta poiki illalliseksi kaksi 2,2kg vonkaletta ja tilanne alkoi näyttää äkkiä hankalalta. Luolamiesten pelatessa samaan varmaan tyyliinsä piti LSD:n kiristää tahtia ja joka heitolla piti osua mahdollisimman täydellisesti, vajaat poistot eivät enää riittäisi eron kiinni kuromiseen. Riiali onnistui yllättämään itsensäkin kulmien siivouksissa mutta ankkuri Drocanin piti osua vielä molemmilla heitoillaan täydellisesti. Ensimmäisen uitua kaislikkoon suhisemaan meni tilanne trick-shot yrittelyksi ja tietäähän sen miten siinä käy. Pisteet LMTVO:lle tuloksella 13-16 (6-6). Harmillisen lähellä mutta silti niin kaukana. Ensi viikon vieraskiertueella pelattavana olisikin sitten pelejä kaksin kappalein joista pitäisi kyetä nyhtämään pisteitä ainakin kaksi kappaletta jotta aikataulussa pysyttäisiin. LSD - Labra Sober Drunks http://www.kyykka.com/roster/lsd/