OTTELURAPORTTI: LSD - DRA 25.11.2003 NKL-ammattilaisille kyykkä tuo leivän pöytään, tänään oli LSD:n vuoro tarjota kyykkäkansalle sirkushuveja. "Kapteeni käskee" oli leikkikoulussa suosittu peli. LSD versio toimi niin että ensimmäinen erän alkuun kaksi nollaa ja muu joukkue seurasi perässä. Ensimmäisellä kierroksella 4 kyykkää ulos, herkkää. Toisen jakson kaksi ja puoli kertainen tulos ei tilannetta pelastanut Draconiksen noukkiessa kyykän enemmän pihalle. Erä 52 - 11 ja peli alkoi olla selvä. Toiseen erään LSD:n rookie Tulla alkoi hieman heräämään peliin ja ankkuri Kemppainen väläytti kahdella viimeisellä heitollaan totutun oloiset osumat. Lund ja Mannelin sen sijaan jatkoivat samaa saamatonta linjaa kuin odottaen pelin loppumista. Draconis pystyi pelaamaan täysin ilman paineita keskittyen vain yksilösuorituksiin. Ehkä tämä sai joukkueen keulakuva Jukka Tannisen sortumaan kahteen haukeen, joista huolimatta hän oli joukkueensa ykkönen ulos saatetuissa kyykissä. Tulos 85 - 21. Lieneekö LSD tuudittautunut viimekauden yllätys- menestyksen turvaan ajatellen laivojen kulkemisen vaikuttimia. Luultavasti kaikki tuuri on tullut käytettyä jo viime kauteen ja mitään ei ole tehty uuden hankkimiseksi. Selkeä pelirutiinin ja -taktiikan puute kielii ettei joukke ole pahemmin treenannut, mikä onkin täysin totta. Joukkue tarvitsee nyt rankkaa reeniä ja mietittyä roolitusta pelaamiseen tai viikon päästä vastaan asettuva Olvi joukkuekin alkaa olla liikaa. LSD - Labra Sober Drunks http://www.kyykka.com/roster/lsd/