OTTELURAPORTTI: LSD - OLPO 11.2.2003 Sarjataulukon kattohuoneistossa majaileva LSD otti mittaa kellarikerroksen OLPOsta, ja jälleen nähtiin, että pisteitä ei jaeta sarjasijoitusten perusteella, vaan vasta ottelun jälkeen. Molemmat joukkueet esittivät ensimmäisessä erässä hyvää ammattilaiskyykkää. Suoritukset olivat tasaisia, ja heitettyjen karttujen jälkeen tilanne oli ottelun puolivälissä 3-8 LSD:n eduksi. OLPO pelasi aiempiin otteluihinsa verrattuna loistavasti, ja piste-eron voidaan katsoa aiheutuneen OLPOn erän ainoasta hudista, Sampo Kokkosen omaan konaan livenneestä aloitusheitosta. Toisessa erässä molemmat ryhmät lisäsivät haukien määrää huomattavasti, ja tulokset olivat sen mukaisia. Erän tulos 24-25 oli kaukana sekä ensimmäisestä erästä että Liigan viimeaikaisesta tasosta. LSD oli jopa rikkoa Liigan peräkkäisten heitettyjen haukien ennätyksen (joka perimätiedon mukaan on kuusi peräkkäistä haukea). Ottelu päättyi siis LSD:n niukkaan voittoon 27-33. LSD:n ongelmana ottelussa oli tarkkuus toisen erän hajanaisia kyykkäryhmiä heitettäessä ja OLPOn peli takerteli aloituksissa. Jatkopelejä ajatellen joukkueilla on aihetta harjoitella ko. tilanteita. Voitollaan LSD varmisti paikkansa välierissä. Tulevaa pudotuspelivastustajaa on liigan tasaisuuden takia vielä mahdoton veikata, mutta varmaa on, että tuleva vastus on kova ja OLPO-pelin esityksillä playoff-sarjoista tulee pikalähtö kesälomalle. Tasoa on siis nostettava, ja siihen puolivälierien mittainen treenitauko on LSD:lle paikallaan. LSD - Labra Sober Drunks http://www.kyykka.com/roster/lsd/