LSD - Labra Sober Drunks 23.01.2003 Oikaisu Julkaisuvapaa heti VALTAMEDIA LEVITTÄÄ VÄÄRÄÄ TIETOA Tämänpäiväisessä(23.1.) Iltalehdessä olleen uutisoinnin mukaan LSD:n pelaaja ja Huippumalli Saimi olisi joutunut tiputukseen kovan vatsataudin takia. LSD haluaa oikaista, että vaikka Saimilla on ollut terveydellisiä ongelmia ne ovat liittyneet vanhaan polvivammaan, ei mihinkään vatsaperäiseen oireyhtymään eikä aihetta tiputukseen ole ilmennyt. Kyseinen virhe lienee johtunut siitä, että liiga-ammattilainen Gonzo "Sami" Kontio on sairastunut vatsatautiin joka ei kuitenkaan ole vaatinut sairaalahoitoa. Eräällä tahollahan on ennenkin ollut vaikeuksia näiden kahden henkilön tunnistamisen kanssa ja täten epäilymme siitä kuka on vuotanut julkisuuteen tietoja Saimin urasuunnitelmista iltapäivälehdille aiemmin tänä vuonna vain vahvistuu. Aiemminhan samainen lehti kertoi Saimin malliuran jatkumisesta ja osuudesta lyhytelokuvan tekoon. Näistä jälkimmäinen oli kylläkin täynnä epätarkkuuksia, kyseessä ei ole elokuvassa näytteleminen eikä jutussa kerrottu elokuvan aihekaan vastannut totuutta. Malliuraansa Saimi aikoo kuitenkin jatkaa ja vaikka polvivamma saattaakin estää pelaamisen niin seuraavan mallikeikkansa toteutumiseen hän uskoo vankasti. LSD - Labra Sober Drunks http://www.kyykka.com/roster/lsd/